Veneenveistäjäsuku

Pekka Suortti, 23.8.2015

Tämä teksti liittyy Suortti-suvun juhlassa 23.8.2015 pitämääni power point -esitykseen. Suullinen esitys kesti noin puoli tuntia, ja seuraavat kommentit ovat muistinvaraisia lisäyksiä näytettyihin kuviin ja tekstinpätkiin. Muutin ohjelmassa mainittua otsikkoa siten, että se viittaa vain puuveneiden rakentamiseen.

Svartit ja Smedit tulivat luultavasti 1300-luvun alussa Ruotsista, ehkä Mälaren-järven alueelta. Tämä käsitys perustuu siihen, että Ruotsin valta levittäytyi itään Karjalan Kannakselle, minne rakennettiin Viipurin linna 1293 ja itäraja määritettiin 1323 Pähkinäsaaren rauhassa. Tällöin Suomenlahden pohjoisranta oli lähes tyhjä, sillä suomenkielinen väestö asui sisämaassa. Näitä tulkintoja tukee se, että paikannimet rannikolla ovat järjestään väännöksiä ruotsinkielisistä nimistä, kuten me Summassa hyvin tiedämme.

Summanjoki ja merenlahti olivat varsin erilaisia kuin nykyään. Merenpinta oli noin 2 metriä nykyistä ylempänä, tai oikeastaan maanpinta 2 metriä nykyistä alempana. Silloin Jokniemi oli todella niemi ja merenlahti ulottui pitkälle koilliseen ja Päskärri oli nimensä mukaisesti suota. Toisaalta joen länsipuoli oli korkeampi mäki, mutta takamaastossa Länslahti ulottui pitkälle.

Uudisasukkaat Ruotsista tulivat varmasti veneillä. Niiden mallia ei tiedetä, mutta sen ajan veneenveistosta saa käsityksen säilyneistä viikinkilaivoista. Suortit eivät olleet viikinkejä, mutta veneenveisto varmaan perustui hyväksi havaittuun konstruktioon. Veneet olivat limisaumaisia, keveitä, mutta tukevia, suuntavakavia ja purjehtivat hyvin myötä- ja ehkä laitatuulessakin. Löytöjen perusteella on rakennettu veneitä, joilla on purjehdittu jopa Atlantin yli. Voidaan melkoisella varmuudella sanoa, että summalainen veneenrakennus alkoi jo 700 vuotta sitten.

Sukukirjassa on kertomus kalastuksesta 1500-luvulla. Suuret venekunnat kalastivat ulkosaarilla. Kalastus oli tärkeä elinkeino, sillä ajat olivat levottomia ja katovuosia oli usein. Käytetyistä veneistä ei ole tietoa, mutta ne olivat ehkä samanlaisia kuin joka puolella saaristoa tavalliset purjehtivat soutuveneet. Isopurje oil ns. spriipurje, jossa purjeen kulma työnnettiin pirkkelillä ylös. Tästä on henkilökohtainen muisto: Tapani Saastamoisen kanssa oli aloitettu seilaus heinäseiväs mastona ja vanha lakana purjeena, mutta Tapanin isoisä Jooseppi haki vintiltä oikean maston ja purjeet, klyyvarin ja isopurjeen, teki soutuveneeseen lisäkölin ja kiinnitti peräsimen. Tällä veneellä seilattiin ainakin Laattiin asti. Muut eivät veneestä pitäneet, koska se oli raskas soutaa.

Ruotsin vallan aikana talonpoikaispurjehdus ja kaupankäynti Suomenlahden poikki ja Itämerellä oli kielletty, mutta Turun rauhan 1743 jälkeen Summa kuului Venäjän valtakuntaan, jonka pääkaupunki Pietari oli lähellä. Summalaiset rakensivat jaaloja, perimätiedon mukaan Suortit Ylätalon rannassa.

Suortit ja Seppälät liittyivät toisiinsa monin sitein avioliittojen kautta. Varhaisimmista ajoista ei ole tietoja, mutta suvut olivat asuneet rinnakkain 10 sukupolven ajan ennenkuin ensimmäiset Suortit ja Seppälät mainitaan 1500-luvulla. Sukukirjassa on kertomus häämatkasta joen yli Seppälään. Tämä jatkui vuosisatojen ajan, ja meissä kaikissa on Seppälän juuria; esimerkiksi minun isoäitini oli Seppälästä. Tässä esityksessä on mielenkiintoista veneenveistäjien sukulaisuudet.

Aleksanteri Seppälä ja hänen veljensä Esa aloittivat ammattimaisen veneenveiston Summassa 1800-luvun lopulla. Siihen mennessä veneenrakennus oli rajoittunut lähinnä omien veneiden rakentamiseen. Aleksanterin suuhun on pantu kuuluisa lause työn tekemisestä niin, että se säilyy vuosikymmeniä. Aleksanterin pojat Nestor ja Eetu jatkoivat isänsä työtä, ja perinne jatkui seuraavassa polvessa. Erityisesti voidaan mainita Eetu Seppälän veistämö Nuotsaaressa, jossa tehtiin sarjatuotannon omaisesti proomuja ja muita kuljetusaluksia venäläisille 1. Maailmansodan kynnyksellä. Antti ja Matti Seppälän rakentamista veneistä on kuvia internetissä. Katsokaa verkkosivuja osoitteessa www.mys.fi.

Serkukset Einari (Lavin Einari), Ernst (Hakalan Ernesti) ja Valtteri rakensivat veneitä vuosikymmenien ajan, ja työtä jatkoivat pojat. Erityisesti on mainittava Einarin rakentamat lähes 50 Vikla-venettä, amerikkalaista Snipe-venettä, joka vieläkin on elävä juniori-veneluokka. Kuvissa näkyy Einarin sulava moottorivene 1920-luvulta, ja hänen poikansa Tapanin vene 50 vuotta myöhemmin. Siinä on jo kaikki sen aikaiset uudet asiat, tutka, VHS, peräkannattimet jollaa varten, uimaporras ja taso. (Kaikki tämän puheenvuoron kuvat löytyvät Galleria-osastolta.)

Seppälät Suortinmäellä asuivat Iloharjussa, jossa veneenveistoa jatkoi Esa Seppälän poika Jalmari, Iloharjun Jallu, ja hänen poikansa, erityisesti Jorma ja Veikko. He rakensivat sarjan Hai-veneitä, 30-luvun alussa suunnitellun kilpailu- ja matkaveneen. Sen sulavat linjat näkyvät kuvassa. Sisaruksista Liisa (Iloharjun Liisi) meni naimisiin Ylätalon Eeron kanssa, ja heidän poikansa Kimmo voitti Vikla-luokan maailman-mestaruuden 1973 Italiassa. Katsokaa netissä Snipe-sivuja.

Ylä-Suortin puolella Kaarle Kustaa Tuomaanpojalla oli kaksi poikaa, Antti ja Daniel, joiden pojat olivat Aleksanteri Seppälän työn jatkajia. Aleksanteri vaimo oli Suorttilasta, ja hänen tyttärensä Elli Toivo Antinpojan vaimo. Jooseppi mainittiin jo, mutta Danielin 7:stä pojasta 5:stä tuli veneenveistäjiä. Emil perusti veistämön 1911 Helsinkiin, Eteläsatamaan, Kauppahallia vastapäätä. Siellä työskenteli isäni Nestor, joka oli käynyt kauppakoulun ja huolehti yrityksen rahaliikenteestä veneenveiston ohella, Aleksi oli lähes 20:n työmiehen työnjohtaja, joista Iivar oli yksi. Veistämö oli yksi Suomen suurimmista, ja sijaintinsa ansiosta kaikkien helsinkiläisten nähtävillä.

Emil Suortti erikoistui kilpaveneiden rakentamiseen, ja niistä muutamat ovat edelleen käytössä jopa 90 vuotta myöhemmin. Kuvien mahonkiveneissä oli suuret, tavallisesti autonmoottoreista kevennetyt 7-8 litran koneet, joiden teho oli 400-500 hv. Veneiden huippunopeus oli lähes 50 solmua. Muutama päivä ennen tätä sukukokousta olin purjehtimassa poikani ja pojanpoikani kanssa, ja Kustaanmiekassa tuli vastaan kaunis vene, joka saattoi olla Emil Suortin suunnittelema ja rakentama.

Mitä tekee viimeinen kuva puuveneiden joukossa? Serkkuni Martti Suortti, Emilin poika oli laivanrakennus-insinööri, "linja-Suortti" Värtsilän telakalla Helsingissä. Hän piirsi jäänmurtajien vedenalaiset osat, joita emme siis näe, mutta hyvin tehty työ kestää vuosikymmenien jälkeen.