Poimintoja Suortti-suvun ja Haminan seudun historiasta

Kalevi Suortin puheenvuoro sukukokouksen ja -tapaamisen yhteydessä 19.8.2018

Haminan seutu on ollut vuosisatojen ajan aitiopaikalla tarkasteltaessa Suomen kasvua ja kehitystä itsenäiseksi kansakunnaksi. Suortti-suvun tunnettu historia 1500-luvulta alkaa myös täältä nykyisen Haminan seudulta, Summasta. Summan kylä on ollut Suorttien kotipesä aina.

Ensimmäinen nimeltä tunnettu Suortin tilan isäntä oli Thomas Svart. Hän eli 1500-luvun puolella välissä. Suomi oli tuolloin Ruotsin itäinen osa. Elettiin Kustaa Vaasan aikaa. Kustaa Vaasa, joka oli porvarilliselta nimeltään Gustav Eriksson, aloitti Ruotsin perinnöllisen kuninkuuden, irroitti Ruotsin Kalmarin unionista ja toteutti uskonpuhdistuksen. Hän perusti myös Helsingin kaupungin vuonna 1550. Samoihin aikoihin Mikael Agricola julkaisi ensimmäisen painetun suomenkielisen kirjan.

Oletetaan, että Thomas Svart tai hänen esivanhempansa ovat tulleet Ruotsista. Mustaa tarkoittava sukunimi vääntyi nopeasti ensin Suarthiksi, kunnes siitä tuli Suortti.

Ruotsin valta kesti vuosisatojen ajan alkaen 1200-luvun puolesta välistä jatkuen aina Haminan rauhaan, joka solmittiin 17.9.1809, jolloin koko Suomi siirtyi Venäjän alaisuuteen. Nykyisen Haminan seudun näkökulmasta mustavalkoinen jako Ruotsin ja Venäjän aikaan ei ole kuitenkaan koko totuus. Väliin mahtui monia vaiherikkaita hetkiä suvun ja seutukunnan historiassa rajan siirtyessä vuoroin Haminan itä- ja vuoroin länsipuolelle.

Vuosina 1620-49 Suortin tilan isäntänä oli Knut Yrjönpoika. Häntä pidetään suvun ensimmäisenä merkkimiehenä. Knutin aikana Suortin tilasta tuli ratsutila eli rustholli. Hän toimi myös nimismiehenä. Ratsutilan asema merkitsi huomattavia verovapauksia korvauksena siitä, että tila varusti miehen ja hevosen kuninkaan käyttöön sotia varten. Suortin tila oli tuohon aikaan kylän ainoa ratsutila.

Pietari Brahe perusti Vehkalahden Uudenkaupungin vuonna 1653, kun pitkälle rannikkokaistalle Viipurin ja Porvoon väliin piti saada kauppapaikka ja välietappi. Kaupunki muodostettiin Vehkalahden kirkonkylästä. Summa jäi emäpitäjän puolelle.

Vuonna 1663 Suorttien tila joutui luopumaan ratsutilan asemasta, kun tilan kolme perijää riitautuivat ja kaksi heistä möi osuutensa Duwallin rälssitilan omistaja Lauritsa Creutzille. Jäljelle jäänyt yhden kolmanneksen omistaja Olavi Antinpoika osoittautui kuitenkin hyväksi neuvottelijaksi ja diplomaatiksi. Hänen ansiostaan Creutzille menneet tilat yhdistettiin uudelleen kantatilaan vuonna 1678 ja Suortin tila sai rusthollin asemansa takaisin. Se säilyi aina vuoteen 1722 asti.

Ruotsin ja Venäjän välille oli vuonna 1721 solmittu Uudenkaupungin rauha päätti Suuren Pohjan Sodan ja isonvihan. Venäläiset olivat sodan kuluessa edenneet aina Pohjanmaalle asti, mutta raja vedettiin kuitenkin syystä tai toisesta Virolahden tasalle.

Vehkalahden Uudestakaupungista tuli näin Ruotsin portti itään. Kuningas Fredrik I siirsikin aiemmin Viipurille kuuluneet tapulioikeudet Vehkalaahden Uudellekaupungille. Samalla kaupunki nimettiin kuninkaan mukaan Fredrikshamniksi, josta käytettiin suomenkielistä nimeä Hamina.

Isonvihan jälkeen, vuonna 1722, Suortin tila jaettiin lopullisesti kahtia Ylä- ja Ala-Suortiksi. Ylä-Suorttien ensimmäinen isäntä oli Arvid Matinpoika. Ala-Suortin isäntänä aloitti Tuomas Hannunpoika.

Parikymmentä vuotta myöhemmin, vuosina 1741-43, Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin ns. Hattujen sota. Erityisen veriset taistelut käytiin Lappeenrannassa. Rannikolla ruotsalaisjoukot, vahvuudeltaan 17 000 sotilasta, pitivät etuvartiota Mäntlahdessa pääjoukkojen ollessa Haminan linnoituksessa. Ruotsalaisjoukkojen ylipäällikkö Lewenhaupt veti kuitenkin joukkonsa pois niin Mäntlahdesta kuin Haminasta ja vetäytyi ensin Porvooseen ja sieltä vielä Helsinkiin. Venäläiset marssivat rantatietä pitkin käytännössä ilman taisteluja Helsinkiin asti, riisuivat ruotsalaiset aseista ja miehittävät sen jälkeen koko maan. Sotatila päättyi Turun rauhaan vuonna 1743. Rajaa siirrettiin Virolahdelta Kymijoen Ahvenkosken haaraan, mikä miehitystilanne huomioon ottaen tuntuu jälkeenpäin arvioiden aika oudolta.

Venäjän alaisuuteen siirtynyttä kaakkoisen Suomen ja Karjalan kannaksen aluetta ryhdyttiin kutsumaan Vanhaksi Suomeksi. Venäjä, erityisesti keisarinna Katariina II, pyrki venäläistämään Vanhaa Suomea tässä kovinkaan hyvin onnistumatta. Historiatietojen mukaan muun muassa Haminaa kiellettiin käyttämästä hallinnossaan suomen kieltä, mistä suivaantuneena haminalaiset ottivat viralliseksi kielekseen saksan. Sen aikaisissa asiakirjoissa kaupungin nimi esiintyykin saksankielisenä versiona Friedrichshafen.

Summan kartanon silloisella omistajalla, kihlakunnantuomari Arvid Rennerillä, oli iso rooli siinä, että venäläiset eivät saaneet sanottavaa otetta alueen rutiininomaisessa vallankäytössä.

Kytkentä muuhun Suomeen ja Ruotsiin kuitenkin Haminan näkökulmasta oheni oleellisesti Turun rauhan seurauksena. Yhteistyö ja kaupankäynti Pietarin suuntaan lisääntyi. Viipurista tuli Haminan läheisin "suurkaupunki". Ruotsalaisten aloittama Haminan linnoituksen rakentaminen vauhdittui. Nyt venäläiskenraali Suvorovin johdolla.

Oli myös taantuman merkkejä. Kun kaupunki siirtyi Venäjän vaikutuspiiriin, tapulikaupungin oikeudet menivät vasta perustetulle Loviisan kaupungille. Sinne oli muuttanut myös runsas joukko Haminan ruotsinkielistä väestöä, kun ruotsalaissotilaat olivat kaupungista vetäytyessään polttaneet lähes koko keskustan maan tasalle.

1700-luku oli siis Ruotsin ja Venäjän välillä rauhatonta aikaa. Maiden hallitsijat, Ruotsin kuningas Kustaa III ja Venäjän keisarinna Katariina II - serkuksia muuten - yrittivät liennyttää suhteita ja järjestivät salaisen "serkkutapaamisen" Haminassa vuonna 1783. Gotlannin kreivinä esiintynyt Kustaa III kuitenkin paljastui jo rajalla. Vähäisimpänä syynä ei ollut kuninkaan mukana seurannut noin 500 henkilön hoviväki.

Eivätpä onnistuneet neuvottelutkaan, joten Kustaa III palasi Tukholmaan aivan tyhjin käsin.

Liekö tästä tuohtuneena hän yritti vielä viisi vuotta myöhemmin vallata takaisin Vanhan Suomen aluetta. Ruotsalaisjoukot ylittivät Ahvenkosken ja etenivät aivan Haminan porteille asti. Summan alueelle majoittui kenraali Kustaa Mauri Armfeltin johtama 1000 sotilaan joukko. Husulan pelloille taasen leiriytyi peräti 4000 sotilasta mukana myös itse kuningas Kustaa III.

Taisteluja käytiin runsaan vuoden ajan. Tasan 230 vuotta sitten, elokuussa 1788, yksi kahakoista käytiin Summan kylän alueella. Ruotsalaisupseerien piirissä syntyi kuitenkin kapina sodan tarpeellisuudesta, minkä seurauksena kuningas päätti vetäytyä omalle puolelle. Tämä kapina eskaloitui sittemmin ja tunnetaan nimellä Anjalan liitto.

Merkittävä muutos Suomen asemaan tapahtui Suomen sodan tuloksena. Vuosina 1808-09 käyty sota päättyi Haminan rauhaan, jossa koko Suomi siirtyi Venäjän alaisuuteen. Kolme vuotta myöhemmin tsaari yhdisti Vanhan Suomen ja muun Suomen, jolloin muodostui Suomen suuriruhtinaskunta.

Suuriruhtinaskunta sai toimia edelleen Ruotsin vallan ajoilta olevan lainsäädännön pohjalta. Autonominen asema antoi muutoinkin potkua suomalaistumishankkelle ja loppujen lopuksi Venäjän vallankumouksen pyörteissä 1917 maa myös itsenäistyi. Tiedämme kuitenkin, että itsenäistymisen polulla oli paljon kiviä. Itsenäisyys ei tullut helpolla.

Venäläiselämä näkyi Haminassa vahvana Haminan rauhan jälkeen. Sen yhtenä ilmentymänä oli Haminaan perustettu Suomen Kadettikoulu, joka koulutti upseereita tsaarin armeijalle. Tunnetuin kadetti lienee koulusta erotettu Carl Gustav Emil Mannerheim, josta sittemmin kasvoi yksi suurista suomalaisista.

Summan tunnetuimmat ja merkittävimmät henkilöt 1800-luvulta löytynevät Summan kartanosta. Kartano oli siirtynyt vuosisadan vaihteessa Bruunien suvun omistukseen. Merkittävin suvun edustaja oli vuosina 1821-1888 elänyt Theodor Bruun. Hän valmistui lakitieteen kandidaatiksi ja palveli vuosikymmenien ajan keisarin kansliassa. Vuonna 1881 hänet nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi, joka oli korkein venäläisvirka Suomessa. Hän toimi tässä tehtävässään kuolemaansa saakka. Theodor Bruun aateloitiin vuonna 1863 ja hänelle myönnettiin korkea todellisen salaneuvoksen nimi ja arvo. Tämä harvinainen arvonimi voitiin myöntää henkilölle, jolla oli oikeus esitellä asioita keisarille ohi muodollisen virkatien.

Bruunien paroneista on sukukirjassammekin monta hauskaa tarinaa. Sekä ministerivaltiosihteeristä että hänen pojastaan Theodor Bruun nuoremmasta pidettiin kylällä. He tapasivat liikkua talonpoikaisittain puettuna ja rupatella kyläläisten kanssa summan murretta hauskasti vierasmaalaisittain murtaen.

Summan kartanolla on ollut merkittävä rooli Summan kylällä maanomistajana, työllistäjänä sekä kylän yleisen profiilin kohottajana.

Samanlaisena Summan kylän profiilin ja tunnettuuden rakentajina ovat olleet myös kylän arvostetut veneveistäjät. Muistamme kolmen vuoden takaa emeritusprofessori Pekka Suortin esitelmän Suorteista veneveistäjäsukuna.

1950-luvulla Summan kylä sai uuden profiilin kohottajan, Enso-Gutzeit alkoi rakentaa paperitehdasta. Tehdas sylki viiden vuosikymmenen ajan paperia ja oli parhaimmillaan maailman suurin sanomalehtipaperin tuottaja. Summalaiset kirvesmiehet, muurarit, sähkömiehet, kuorma-autoilijat ja maanrakentajat osallistuivat tehtaan rakentamiseen runsain joukoin. Tehdas antoi myös sadoille summalaisille pitkäaikaisen työpaikan.

Aika aikaansa kutakin. Sanomalehtipaperin kysyntä laski 2000-luvulla dramaattisesti. Tuotantoa ryhdyttiin siirtämään lähemmän raaka-ainelähteitä ja asiakkaita. Niinpä Summan tehdaskin ajettiin alas. Onneksemme paperitehtaan tilalle löytyi 2000-luvun digitaalisen maailman ilmentymä. Google. Summa on edelleen vahvasti esillä kansainvälisissä tietoverkoissa. Nyt Googlen suuren palvelinkeskuksen kotipaikkana.

Summa on ollut Suorttien kotipesä ja on sitä yhä edelleen. Ajan kuva on kuitenkin se, että yhä suurempi osa sukumme edustajista asuu ja elää muualla kuin täällä sukumme synnyinseudulla. Tämä asettaa isoja haasteita sukuyhdistyksemme toiminnalle. On siirryttävä entistä enemmän sinne "googlen" maailmaan. On löydettävä uusia toimitatapoja ja keskustelufoorumeja, jotka ovat kaikkien sukulaistemme tavoitettavissa riippumatta siitä, missä kulloinkin on.

Tähän liittyen alleviivaan ja toivon, että meistä jokainen huolehtisi osaltaan omien ja lähisukulaistensa yteystietojen sekä perhetapahtumia koskevien tietojen välittä,isestä sukuyhdistyksen rekisteriin.

Pidän tärkeänä, että meidän sukupolvemme ei jätä jälkeensä "mustaa aukkoa" sukutietoihin, kun ottaa huomioon, miten valtavan työn meidän edeltäjämme ovat sukuselvityksen ja sukukirjan syntymiseksi tehneet.

Veneenveistäjäsuku


Pekka Suortti, 23.8.2015

Tämä teksti liittyy Suortti-suvun juhlassa 23.8.2015 pitämääni power point -esitykseen. Suullinen esitys kesti noin puoli tuntia, ja seuraavat kommentit ovat muistinvaraisia lisäyksiä näytettyihin kuviin ja tekstinpätkiin. Muutin ohjelmassa mainittua otsikkoa siten, että se viittaa vain puuveneiden rakentamiseen.

Svartit ja Smedit tulivat luultavasti 1300-luvun alussa Ruotsista, ehkä Mälaren-järven alueelta. Tämä käsitys perustuu siihen, että Ruotsin valta levittäytyi itään Karjalan Kannakselle, minne rakennettiin Viipurin linna 1293 ja itäraja määritettiin 1323 Pähkinäsaaren rauhassa. Tällöin Suomenlahden pohjoisranta oli lähes tyhjä, sillä suomenkielinen väestö asui sisämaassa. Näitä tulkintoja tukee se, että paikannimet rannikolla ovat järjestään väännöksiä ruotsinkielisistä nimistä, kuten me Summassa hyvin tiedämme.

Summanjoki ja merenlahti olivat varsin erilaisia kuin nykyään. Merenpinta oli noin 2 metriä nykyistä ylempänä, tai oikeastaan maanpinta 2 metriä nykyistä alempana. Silloin Jokniemi oli todella niemi ja merenlahti ulottui pitkälle koilliseen ja Päskärri oli nimensä mukaisesti suota. Toisaalta joen länsipuoli oli korkeampi mäki, mutta takamaastossa Länslahti ulottui pitkälle.

Uudisasukkaat Ruotsista tulivat varmasti veneillä. Niiden mallia ei tiedetä, mutta sen ajan veneenveistosta saa käsityksen säilyneistä viikinkilaivoista. Suortit eivät olleet viikinkejä, mutta veneenveisto varmaan perustui hyväksi havaittuun konstruktioon. Veneet olivat limisaumaisia, keveitä, mutta tukevia, suuntavakavia ja purjehtivat hyvin myötä- ja ehkä laitatuulessakin. Löytöjen perusteella on rakennettu veneitä, joilla on purjehdittu jopa Atlantin yli. Voidaan melkoisella varmuudella sanoa, että summalainen veneenrakennus alkoi jo 700 vuotta sitten.

Sukukirjassa on kertomus kalastuksesta 1500-luvulla. Suuret venekunnat kalastivat ulkosaarilla. Kalastus oli tärkeä elinkeino, sillä ajat olivat levottomia ja katovuosia oli usein. Käytetyistä veneistä ei ole tietoa, mutta ne olivat ehkä samanlaisia kuin joka puolella saaristoa tavalliset purjehtivat soutuveneet. Isopurje oil ns. spriipurje, jossa purjeen kulma työnnettiin pirkkelillä ylös. Tästä on henkilökohtainen muisto: Tapani Saastamoisen kanssa oli aloitettu seilaus heinäseiväs mastona ja vanha lakana purjeena, mutta Tapanin isoisä Jooseppi haki vintiltä oikean maston ja purjeet, klyyvarin ja isopurjeen, teki soutuveneeseen lisäkölin ja kiinnitti peräsimen. Tällä veneellä seilattiin ainakin Laattiin asti. Muut eivät veneestä pitäneet, koska se oli raskas soutaa.

Ruotsin vallan aikana talonpoikaispurjehdus ja kaupankäynti Suomenlahden poikki ja Itämerellä oli kielletty, mutta Turun rauhan 1743 jälkeen Summa kuului Venäjän valtakuntaan, jonka pääkaupunki Pietari oli lähellä. Summalaiset rakensivat jaaloja, perimätiedon mukaan Suortit Ylätalon rannassa.

Suortit ja Seppälät liittyivät toisiinsa monin sitein avioliittojen kautta. Varhaisimmista ajoista ei ole tietoja, mutta suvut olivat asuneet rinnakkain 10 sukupolven ajan ennenkuin ensimmäiset Suortit ja Seppälät mainitaan 1500-luvulla. Sukukirjassa on kertomus häämatkasta joen yli Seppälään. Tämä jatkui vuosisatojen ajan, ja meissä kaikissa on Seppälän juuria; esimerkiksi minun isoäitini oli Seppälästä. Tässä esityksessä on mielenkiintoista veneenveistäjien sukulaisuudet.

Aleksanteri Seppälä ja hänen veljensä Esa aloittivat ammattimaisen veneenveiston Summassa 1800-luvun lopulla. Siihen mennessä veneenrakennus oli rajoittunut lähinnä omien veneiden rakentamiseen. Aleksanterin suuhun on pantu kuuluisa lause työn tekemisestä niin, että se säilyy vuosikymmeniä. Aleksanterin pojat Nestor ja Eetu jatkoivat isänsä työtä, ja perinne jatkui seuraavassa polvessa. Erityisesti voidaan mainita Eetu Seppälän veistämö Nuotsaaressa, jossa tehtiin sarjatuotannon omaisesti proomuja ja muita kuljetusaluksia venäläisille 1. Maailmansodan kynnyksellä. Antti ja Matti Seppälän rakentamista veneistä on kuvia internetissä. Katsokaa verkkosivuja osoitteessa www.mys.fi.

Serkukset Einari (Lavin Einari), Ernst (Hakalan Ernesti) ja Valtteri rakensivat veneitä vuosikymmenien ajan, ja työtä jatkoivat pojat. Erityisesti on mainittava Einarin rakentamat lähes 50 Vikla-venettä, amerikkalaista Snipe-venettä, joka vieläkin on elävä juniori-veneluokka. Kuvissa näkyy Einarin sulava moottorivene 1920-luvulta, ja hänen poikansa Tapanin vene 50 vuotta myöhemmin. Siinä on jo kaikki sen aikaiset uudet asiat, tutka, VHS, peräkannattimet jollaa varten, uimaporras ja taso. (Kaikki tämän puheenvuoron kuvat löytyvät Galleria-osastolta.)

Seppälät Suortinmäellä asuivat Iloharjussa, jossa veneenveistoa jatkoi Esa Seppälän poika Jalmari, Iloharjun Jallu, ja hänen poikansa, erityisesti Jorma ja Veikko. He rakensivat sarjan Hai-veneitä, 30-luvun alussa suunnitellun kilpailu- ja matkaveneen. Sen sulavat linjat näkyvät kuvassa. Sisaruksista Liisa (Iloharjun Liisi) meni naimisiin Ylätalon Eeron kanssa, ja heidän poikansa Kimmo voitti Vikla-luokan maailman-mestaruuden 1973 Italiassa. Katsokaa netissä Snipe-sivuja.

Ylä-Suortin puolella Kaarle Kustaa Tuomaanpojalla oli kaksi poikaa, Antti ja Daniel, joiden pojat olivat Aleksanteri Seppälän työn jatkajia. Aleksanteri vaimo oli Suorttilasta, ja hänen tyttärensä Elli Toivo Antinpojan vaimo. Jooseppi mainittiin jo, mutta Danielin 7:stä pojasta 5:stä tuli veneenveistäjiä. Emil perusti veistämön 1911 Helsinkiin, Eteläsatamaan, Kauppahallia vastapäätä. Siellä työskenteli isäni Nestor, joka oli käynyt kauppakoulun ja huolehti yrityksen rahaliikenteestä veneenveiston ohella, Aleksi oli lähes 20:n työmiehen työnjohtaja, joista Iivar oli yksi. Veistämö oli yksi Suomen suurimmista, ja sijaintinsa ansiosta kaikkien helsinkiläisten nähtävillä.

Emil Suortti erikoistui kilpaveneiden rakentamiseen, ja niistä muutamat ovat edelleen käytössä jopa 90 vuotta myöhemmin. Kuvien mahonkiveneissä oli suuret, tavallisesti autonmoottoreista kevennetyt 7-8 litran koneet, joiden teho oli 400-500 hv. Veneiden huippunopeus oli lähes 50 solmua. Muutama päivä ennen tätä sukukokousta olin purjehtimassa poikani ja pojanpoikani kanssa, ja Kustaanmiekassa tuli vastaan kaunis vene, joka saattoi olla Emil Suortin suunnittelema ja rakentama.

Mitä tekee viimeinen kuva puuveneiden joukossa? Serkkuni Martti Suortti, Emilin poika oli laivanrakennus-insinööri, "linja-Suortti" Värtsilän telakalla Helsingissä. Hän piirsi jäänmurtajien vedenalaiset osat, joita emme siis näe, mutta hyvin tehty työ kestää vuosikymmenien jälkeen.